Uunituoreet viranomaisselvitykset Ruotsista ja Iso-Britanniasta osoittavat, että Suomessa lääkkeiden tukkuhinnat ovat Pohjoismaiden ja Kreikan ohella Euroopan alhaisimpien joukossa.
Lääkkeiden hinnat ovat laskeneet
Kela-korvausten piirissä olevien reseptilääkkeiden hintataso on laskenut noin 65 %:iin kymmenen vuoden takaisesta hintatasosta. Samaan aikaan kuluttajahintaindeksi on noussut noin 20 %. Lääkkeiden kuitenkin sanotaan usein olevan kalliita.
Hintojen lasku on hyvä asia. Potilaat saavat lääkkeensä edullisemmin, eikä verovaroja kulu lääkekorvauksiin. Kuluttajan kustannuksia lisää kuitenkin Suomen varsin alhainen korvaustaso ja jälleenmyynnistä aiheutuvat kulut.
Suomen edullinen hintataso selittyy 2000 -luvulla tehdyillä säästötoimenpiteillä ja rinnakkaislääkkeiden aikaansaamalla hintakilpailulla.
Alkuperäislääkkeillä ja rinnakkaislääkkeillä on oma paikkansa ja molempia tarvitaan. Rinnakkaislääkkeet ovat kelpo lääkkeitä vakiintuneissa hoitotilanteissa, mutta ilman alkuperäislääkkeitä ei ole rinnakkaislääkkeitä, eikä ilman alkuperäislääkkeisiin liittyvää lääketutkimusta ole kehitystä.
Ilman tutkivan lääketeollisuuden systemaattista ja vuosia kestävä kehitystyötä ei olisi menestystarinoita kuten astman ja sydän- ja verisuonitautien uudet hoitokäytännöt, biologiset reumalääkkeet sekä uudet ja vaikuttavat syöpähoidot.
Alkuperäislääkkeille ja rinnakkaislääkkeillä on oma tehtävänsä, toinen luo ja ohjaa kehitystä ja toinen pitää hinnat alhaalla.
Liian alhainen hintataso suhteessa muihin maihin tuo myös ongelmia
Eivätkö alhaiset lääkkeiden tukkuhinnat ole yhteiskunnan ja kuluttajien etu? Tukkuhintojen lasku muodostuu ongelmaksi silloin, kun hinnan lasku vaarantaa lääkkeiden saatavuuden.
Jos esitetty 5 % tukkuhintojen leikkaus toteutuu, Suomen hintataso laskee muihin Euroopan maihin nähden entisestään ja vaikuttaa eurooppalaiseen hintatasoon.
Eri maiden viranomaiset määrittävät Euroopan hintatason nk. hintakorien kautta. Hintakoreihin kuuluu lukuisia maita ja korin maiden hintataso määritetään ko. korin alhaisimman hintatason maan mukaan. 5 % hintaleikkaus asemoi Suomen hintakorissa vielä nykyistä alhaisemmalle tasolle ja Suomesta tulee jopa markkinahäirikkö.
Mitä tapahtuu kun pieni maa ohjaa markkinahintoja alle hintakorin kipurajan? Osa lääkkeistä häviää Suomen lääkevalikoimasta, osa menettää korvattavuutensa ja osa uusista lääkeinnovaatioista jää tulematta maahan tai tulee oleellisesti myöhemmin.
Tämä kieltämättä lisää korvausmenosäästöjä, mutta minkä kustannuksella? Potilaiden saama lääkehoidon laatu ja vaikuttavuus heikkenee, mikä on inhimillisesti huono asia ja yhteiskunnalle kallista heikentyneen työ- ja toimintakyvyn takia. Säästön maksaa siis potilas ja muu yhteiskunta – moninkertaisena.
Rinnakkaislääkkeillä ja alkuperäislääkkeillä on siis paikkansa. Jos rinnakkaislääkkeet korvataan alkuperäislääkkeillä, kalliiksi tulee, mutta hoito onnistuu. Jos rinnakkaistuotteilla korvataan kehitys ja uudet lääkkeet, niin se ei vaan onnistu. Siksi säästötoimenpiteitä tehtäessä on aiheellista kysyä:
Mitä hyötyä on lääkkeen alhaisesta hinnasta, jos lääkettä ei saa?
maanantai 5. maaliskuuta 2012
perjantai 3. helmikuuta 2012
Onko tasa-arvoisempi kalliimpi?
Kela kertoi tänään 3.2. tiedotteessaan, että Ruotsin mallin mukainen lääkekorvausjärjestelmä tulisi veronmaksajille kalliiksi.
Ruotsin lääkekorvausmalli otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla, eikä sen käyttöönotto vaikuttanut lääkekustannusten kasvuun. Järjestelmän Suomea suuremmat kulut perustuvat pikemminkin Ruotsissa käytössä oleviin korvausprosentteihin kuin malliin sinänsä. Ruotsin mallin käyttöönotto Suomessa ei suoraan vaikuttaisi lääkemenojen kasvuun tai säästöihin. Siihen vaikuttavat korvausjärjestelmässä sovellettavat korvausprosentit eli kuinka paljon lääkkeen hinnasta maksetaan takaisin potilaille lääkekorvausjärjestelmän kautta.
Paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot pitää turvata
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että lääkekorvausjärjestelmää tullaan uudistamaan niin, että erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot voidaan turvata. Tässä on ajatuksena, että lääkekorvaukset kohdentuvat niille, joilla lääkekulut ovat suuret ja kulut voivat vaarantaa lääkehoidot.
Terveyserojen kasvu on Suomessa ollut nopeaa ja huolestuttavaa. Paljon lääkkeitä tarvitsevien pitkäaikaissairaiden hoitojen turvaaminen on erityisen tärkeää, jotta terveyseroja ei enää kasvatettaisi entisestään. Satunnaisesti ja halpoja lääkkeitä tarvitsevan muutaman euron lääkehoidon ei tarvitse olla lääkekorvausjärjestelmän piirissä, mutta pienituloisten ja paljon lääkkeitä tarvitsevien tulee olla. Siksi on oikein, että lääkekorvausjärjestelmän uudistamisen lähtökohtana on paljon lääkkeitä tarvitsevat, joita Kela kutsuu tiedotteessaan lääkkeiden ”suurkuluttajiksi”.
Kehityksen jarruttaminen ei ole hyve
Lääkehoitojen kehitys ja uudet hoidot parantavat hoidon laatua ja vaikuttavuutta. Ne parantavat potilaan elämänlaatua, arjessa selviytymistä ja työkykyä. Sen lisäksi uudet lääkehoidot tehostavat ja jopa keventävät palvelujärjestelmää, josta kertyy noin 85 % terveydenhuollon kuluista. Lääkekorvausjärjestelmän (eli 15 % kokonaiskustannuksista) pienet säästöt voivat jättää varjoonsa merkittävän säästömahdollisuuden.
Esimerkiksi uudet biologiset reumalääkkeet ovat huomattavan kalliita. Uusien lääkkeiden turvin reumaa sairastavien elämäntilanne on kuitenkin kohentunut ja työkyky parantunut. Lääkkeiden avulla koko hoitojärjestelmää on voitu myös keventää. Työkyvyn parantuminen ja ennenaikaisen eläköitymisen välttäminen sekä palvelujärjestelmän keventymisen myönteiset vaikutukset ovat moninkertaisesti suuremmat kuin kalliin lääkkeen aiheuttamat kustannukset. Jos korvausjärjestelmää tarkasteltaisiin Kelan tiedotteen tavoin ainoastaan kustannusten näkökulmasta, niin uuden lääkkeen käyttöönottoa hillitsemällä olisi säästetty jonkin verran lääkekuluissa. Sen sijaan olisi aiheutettu moninkertaisesti kuluja muualle yhteiskuntaan – reumaatikkojen elämänlaadusta puhumattakaan.
Uusien lääkkeiden markkinoille tulon hillitsemistä ei voida pitää hyveenä. Tärkeämpää olisi osata arvioida uuden lääkkeen vaikutukset, minkälaisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia sillä on potilaiden työkykyyn, arjessa pärjäämisen, elämänlaatuun ja miten se vaikuttaa palvelujärjestelmään. Jos lääkkeestä voidaan olettaa olevan hyötyä, niin hillitsemällä sen käyttöönottoa estetään tosiasiallisesti myönteistä kehitystä. Tämä ei tarkoita ettei säätelyä tarvita, vaan että se ei saa rajoittua vain kustannusten hallintaan ja unohtaa kokonaisuuden hallinta.
Katse kokonaiskuluihin
Terveydenhuollon kokonaiskustannuksista merkittävä osa (noin 2/3) muodostuu henkilöstökuluista. Terveydenhuollossa potilasta auttavat vain hoitava henkilökunta, hoitotoimenpiteet ja lääkkeet. Oikea diagnoosi edesauttaa oikean hoidon löytymisessä. Terveydenhuollon kokonaiskustannukset eivät näin ole hallittavissa säästämällä lääkkeistä. Sen sijaan diagnostiikan, hoitotoimenpiteiden ja lääkkeiden kehittämisellä ja uusien käyttöönotoilla voidaan henkilöstömäärää vähentää ja kokonaiskuluja hillitä.
Lääkekorvausjärjestelmä ei ole keskeisin säästöjä tuottanut tekijä, vaan vuonna 2009 voimaan tullut viitehintajärjestelmä. Viitehintajärjestelmän käyttöönoton jälkeen lääkekorvausjärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet 2005 – 2010 erittäin hitaasti, n. 0,9 %/vuosi. Samanaikaisesti terveydenhuollon kokonaismenot ovat kasvaneet ilman lääkekuluja lähes 5 % vuodessa. Viitehintajärjestelmä on hillinnyt lääkemenojen kasvua ansiokkaasti.
Ruotsin lääkekorvausmalli otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla, eikä sen käyttöönotto vaikuttanut lääkekustannusten kasvuun. Järjestelmän Suomea suuremmat kulut perustuvat pikemminkin Ruotsissa käytössä oleviin korvausprosentteihin kuin malliin sinänsä. Ruotsin mallin käyttöönotto Suomessa ei suoraan vaikuttaisi lääkemenojen kasvuun tai säästöihin. Siihen vaikuttavat korvausjärjestelmässä sovellettavat korvausprosentit eli kuinka paljon lääkkeen hinnasta maksetaan takaisin potilaille lääkekorvausjärjestelmän kautta.
Paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot pitää turvata
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että lääkekorvausjärjestelmää tullaan uudistamaan niin, että erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot voidaan turvata. Tässä on ajatuksena, että lääkekorvaukset kohdentuvat niille, joilla lääkekulut ovat suuret ja kulut voivat vaarantaa lääkehoidot.
Terveyserojen kasvu on Suomessa ollut nopeaa ja huolestuttavaa. Paljon lääkkeitä tarvitsevien pitkäaikaissairaiden hoitojen turvaaminen on erityisen tärkeää, jotta terveyseroja ei enää kasvatettaisi entisestään. Satunnaisesti ja halpoja lääkkeitä tarvitsevan muutaman euron lääkehoidon ei tarvitse olla lääkekorvausjärjestelmän piirissä, mutta pienituloisten ja paljon lääkkeitä tarvitsevien tulee olla. Siksi on oikein, että lääkekorvausjärjestelmän uudistamisen lähtökohtana on paljon lääkkeitä tarvitsevat, joita Kela kutsuu tiedotteessaan lääkkeiden ”suurkuluttajiksi”.
Kehityksen jarruttaminen ei ole hyve
Lääkehoitojen kehitys ja uudet hoidot parantavat hoidon laatua ja vaikuttavuutta. Ne parantavat potilaan elämänlaatua, arjessa selviytymistä ja työkykyä. Sen lisäksi uudet lääkehoidot tehostavat ja jopa keventävät palvelujärjestelmää, josta kertyy noin 85 % terveydenhuollon kuluista. Lääkekorvausjärjestelmän (eli 15 % kokonaiskustannuksista) pienet säästöt voivat jättää varjoonsa merkittävän säästömahdollisuuden.
Esimerkiksi uudet biologiset reumalääkkeet ovat huomattavan kalliita. Uusien lääkkeiden turvin reumaa sairastavien elämäntilanne on kuitenkin kohentunut ja työkyky parantunut. Lääkkeiden avulla koko hoitojärjestelmää on voitu myös keventää. Työkyvyn parantuminen ja ennenaikaisen eläköitymisen välttäminen sekä palvelujärjestelmän keventymisen myönteiset vaikutukset ovat moninkertaisesti suuremmat kuin kalliin lääkkeen aiheuttamat kustannukset. Jos korvausjärjestelmää tarkasteltaisiin Kelan tiedotteen tavoin ainoastaan kustannusten näkökulmasta, niin uuden lääkkeen käyttöönottoa hillitsemällä olisi säästetty jonkin verran lääkekuluissa. Sen sijaan olisi aiheutettu moninkertaisesti kuluja muualle yhteiskuntaan – reumaatikkojen elämänlaadusta puhumattakaan.
Uusien lääkkeiden markkinoille tulon hillitsemistä ei voida pitää hyveenä. Tärkeämpää olisi osata arvioida uuden lääkkeen vaikutukset, minkälaisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia sillä on potilaiden työkykyyn, arjessa pärjäämisen, elämänlaatuun ja miten se vaikuttaa palvelujärjestelmään. Jos lääkkeestä voidaan olettaa olevan hyötyä, niin hillitsemällä sen käyttöönottoa estetään tosiasiallisesti myönteistä kehitystä. Tämä ei tarkoita ettei säätelyä tarvita, vaan että se ei saa rajoittua vain kustannusten hallintaan ja unohtaa kokonaisuuden hallinta.
Katse kokonaiskuluihin
Terveydenhuollon kokonaiskustannuksista merkittävä osa (noin 2/3) muodostuu henkilöstökuluista. Terveydenhuollossa potilasta auttavat vain hoitava henkilökunta, hoitotoimenpiteet ja lääkkeet. Oikea diagnoosi edesauttaa oikean hoidon löytymisessä. Terveydenhuollon kokonaiskustannukset eivät näin ole hallittavissa säästämällä lääkkeistä. Sen sijaan diagnostiikan, hoitotoimenpiteiden ja lääkkeiden kehittämisellä ja uusien käyttöönotoilla voidaan henkilöstömäärää vähentää ja kokonaiskuluja hillitä.
Lääkekorvausjärjestelmä ei ole keskeisin säästöjä tuottanut tekijä, vaan vuonna 2009 voimaan tullut viitehintajärjestelmä. Viitehintajärjestelmän käyttöönoton jälkeen lääkekorvausjärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet 2005 – 2010 erittäin hitaasti, n. 0,9 %/vuosi. Samanaikaisesti terveydenhuollon kokonaismenot ovat kasvaneet ilman lääkekuluja lähes 5 % vuodessa. Viitehintajärjestelmä on hillinnyt lääkemenojen kasvua ansiokkaasti.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Ovatko työkalut kunnossa?
Vuoden 2012 Lääkäripäivät olivat antoisat; hyviä keskusteluja käytiin varsinaisten lääketieteellisten kysymysten ohella mm. lääkärin etiikasta ja autonomiasta, terveyspalvelujen rakennemuutoksesta ja johtamisesta. Myös terveydenhuollon hullut vuodet saivat oman määritelmänsä.
Lääke on lääkärin keskeinen työkalu
Sekä lääketieteellisissä että järjestelmää koskevissa keskusteluissa todettiin useassa yhteydessä, että lääkkeet ovat lääkärin keskeisimpiä työkaluja. Hyvän ja terveyshyötyä potilaalle tuottavan lääkärityön edellytyksenä on, että työkalut ovat kunnossa. Järjestelmän tulee mahdollistaa lääkärille riittävä autonomia tehdä rationaalisia ja vaikuttavia päätöksiä myös lääkehoitojen osalta.
Mitä vaaditaan lääke –työkalulta? Ensinnäkin lääkärin käytössä olevan lääkevalikoiman tulee olla tarpeeksi laaja ja lääkärillä on oltava riittävä autonomia valita ko. valikoimasta potilaalle kulloinkin parhaiten sopiva vaihtoehto. Koska maailma ei ole valmis, myös lääkkeitä ja lääkehoitoja tulee jatkuvasti kehittää ja parantaa.
Lääkärille muodostuu varsin nopeasti oman praktiikan edellyttämä luonteva peruslääkevalikoima, jonka on oltava riittävä lääkärin potilaskunnan tarpeisiin, mutta myös siten että samantyyppisiin sairauksiin on useita vaihtoehtoja. Näin voidaan vastata potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin.
Potilas vai järjestelmä edellä?
Terveydenhuoltolaki edellyttää palvelujärjestelmältä asiakaslähtöisyyttä. Tällä ei tarkoiteta sitä, että asiakas valitsee ja määrittää itse hoitonsa sisällön, vaan vaihtoehtoa organisaatiolähtöisyydelle. Potilaan hoito ei saa määrittyä organisaation toimintatapojen tarpeista vaan hoidon kokonaisuuden lähtökohdista ja yksilöllisistä tarpeista. Potilasta on kannustettava osallistumaan aktiivisesti oman hoitonsa toteutumiseen.
Myös lääkehoidon osalta kaivataan asiakaslähtöisyyttä. Standardinomainen, järjestelmän ohjaama lääkehoito ei aina vastaa potilaan hoidon kokonaisuuden tarpeisiin. Erityisesti kroonisesti sairaiden, monisairaiden tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden osalta lääkehoidon valinnassa on otettava huomioon lääkehoidon kokonaisuus ja siihen sitoutuminen. Mitä komplisoidumpi potilaan tilanne on, sitä tärkeämpää on asiakaslähtöisyys, jotta lääkehoito toteutuu lääkärin määräämän mukaisesti.
Myös lääkehoidon on oltava potilaan omaa aktiivisuutta ja voimaantumista tukevaa. Lääkäri tekee päätöksen aina hoidollisin perustein, johon kuuluu myös potilaan elämäntilanteen huomioiminen. Riittävä lääkevalikoima mahdollistaa sen, että lääkäri voi valita useammasta vaihtoehdosta aina kullekin potilaalle parhaan vaihtoehdon.
Lääkäri tarvitsee tietyn ammatillisen autonomian. Käypä hoito -suositukset antavat hyvän ohjeistuksen ja toiminnallisen selkänojan näyttöön perustuvan hoidon toteutumiseksi. Lääkehoitoja on syytä ohjata suosituksin, mutta lääkevalikoiman ankara rajaaminen järjestelmän tarpeista johtaa mekaanisiin ja usein vaikuttavuuden kannalta ongelmallisiin ratkaisuihin. Mahdolliset lääkekorvausjärjestelmässä toteutuneet säästöt halvemman lääkkeen käytöstä ovat pieniä verrattuna palvelujärjestelmälle aiheutuneille vältettävissä oleville kuluille.
Potilaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on osa lääkärityötä ja siihen tarvitaan autonomiaa ja kykyä ymmärtää potilaan tarpeita. Suositukset ohjaavat päätöksentekoa ja parantavat hoidon laatua, mutta autonomian kaventaminen järjestelmän tarpeista johtaa hoidon vaikuttavuuden vähentymiseen ja siten kääntyy itseään vastaan.
Työkalupakkia pitää kehittää ja huoltaa
Jotta lääkärin työkalupakki on kunnossa, sitä pitää myös jatkuvasti kehittää ja parantaa. Kaikkia lääkkeitä ei ole vielä keksitty, joten kehitystyötä tulee jatkaa niin uusien vaikuttavien aineiden kuin esim. annosteluun liittyvien elementtien osalta. Lääkehoitojen kehitys ei paranna pelkästään lääkehoidon vaikuttavuutta, vaan luo edellytyksiä koko palvelujärjestelmän tehostamiselle ja keventämiselle.
Työkaluja pitää myös huoltaa ja huolehtia, etteivät ne menetä tehojaan. Kun kirves tylsyy, se ei halkoa halkaise. Näin on käymässä antibiootteille, joiden tehot ovat vaarassa. Jos lääkehoitoja ei kehitetä, eikä kehitykselle luoda edellytyksiä, riskinä ei ole pelkästään kehityksen hidastuminen, vaan tietyiltä osin työkalujen tylsyminen lähes käyttökelvottomiksi.
Lääke on lääkärin keskeinen työkalu
Sekä lääketieteellisissä että järjestelmää koskevissa keskusteluissa todettiin useassa yhteydessä, että lääkkeet ovat lääkärin keskeisimpiä työkaluja. Hyvän ja terveyshyötyä potilaalle tuottavan lääkärityön edellytyksenä on, että työkalut ovat kunnossa. Järjestelmän tulee mahdollistaa lääkärille riittävä autonomia tehdä rationaalisia ja vaikuttavia päätöksiä myös lääkehoitojen osalta.
Mitä vaaditaan lääke –työkalulta? Ensinnäkin lääkärin käytössä olevan lääkevalikoiman tulee olla tarpeeksi laaja ja lääkärillä on oltava riittävä autonomia valita ko. valikoimasta potilaalle kulloinkin parhaiten sopiva vaihtoehto. Koska maailma ei ole valmis, myös lääkkeitä ja lääkehoitoja tulee jatkuvasti kehittää ja parantaa.
Lääkärille muodostuu varsin nopeasti oman praktiikan edellyttämä luonteva peruslääkevalikoima, jonka on oltava riittävä lääkärin potilaskunnan tarpeisiin, mutta myös siten että samantyyppisiin sairauksiin on useita vaihtoehtoja. Näin voidaan vastata potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin.
Potilas vai järjestelmä edellä?
Terveydenhuoltolaki edellyttää palvelujärjestelmältä asiakaslähtöisyyttä. Tällä ei tarkoiteta sitä, että asiakas valitsee ja määrittää itse hoitonsa sisällön, vaan vaihtoehtoa organisaatiolähtöisyydelle. Potilaan hoito ei saa määrittyä organisaation toimintatapojen tarpeista vaan hoidon kokonaisuuden lähtökohdista ja yksilöllisistä tarpeista. Potilasta on kannustettava osallistumaan aktiivisesti oman hoitonsa toteutumiseen.
Myös lääkehoidon osalta kaivataan asiakaslähtöisyyttä. Standardinomainen, järjestelmän ohjaama lääkehoito ei aina vastaa potilaan hoidon kokonaisuuden tarpeisiin. Erityisesti kroonisesti sairaiden, monisairaiden tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden osalta lääkehoidon valinnassa on otettava huomioon lääkehoidon kokonaisuus ja siihen sitoutuminen. Mitä komplisoidumpi potilaan tilanne on, sitä tärkeämpää on asiakaslähtöisyys, jotta lääkehoito toteutuu lääkärin määräämän mukaisesti.
Myös lääkehoidon on oltava potilaan omaa aktiivisuutta ja voimaantumista tukevaa. Lääkäri tekee päätöksen aina hoidollisin perustein, johon kuuluu myös potilaan elämäntilanteen huomioiminen. Riittävä lääkevalikoima mahdollistaa sen, että lääkäri voi valita useammasta vaihtoehdosta aina kullekin potilaalle parhaan vaihtoehdon.
Lääkäri tarvitsee tietyn ammatillisen autonomian. Käypä hoito -suositukset antavat hyvän ohjeistuksen ja toiminnallisen selkänojan näyttöön perustuvan hoidon toteutumiseksi. Lääkehoitoja on syytä ohjata suosituksin, mutta lääkevalikoiman ankara rajaaminen järjestelmän tarpeista johtaa mekaanisiin ja usein vaikuttavuuden kannalta ongelmallisiin ratkaisuihin. Mahdolliset lääkekorvausjärjestelmässä toteutuneet säästöt halvemman lääkkeen käytöstä ovat pieniä verrattuna palvelujärjestelmälle aiheutuneille vältettävissä oleville kuluille.
Potilaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on osa lääkärityötä ja siihen tarvitaan autonomiaa ja kykyä ymmärtää potilaan tarpeita. Suositukset ohjaavat päätöksentekoa ja parantavat hoidon laatua, mutta autonomian kaventaminen järjestelmän tarpeista johtaa hoidon vaikuttavuuden vähentymiseen ja siten kääntyy itseään vastaan.
Työkalupakkia pitää kehittää ja huoltaa
Jotta lääkärin työkalupakki on kunnossa, sitä pitää myös jatkuvasti kehittää ja parantaa. Kaikkia lääkkeitä ei ole vielä keksitty, joten kehitystyötä tulee jatkaa niin uusien vaikuttavien aineiden kuin esim. annosteluun liittyvien elementtien osalta. Lääkehoitojen kehitys ei paranna pelkästään lääkehoidon vaikuttavuutta, vaan luo edellytyksiä koko palvelujärjestelmän tehostamiselle ja keventämiselle.
Työkaluja pitää myös huoltaa ja huolehtia, etteivät ne menetä tehojaan. Kun kirves tylsyy, se ei halkoa halkaise. Näin on käymässä antibiootteille, joiden tehot ovat vaarassa. Jos lääkehoitoja ei kehitetä, eikä kehitykselle luoda edellytyksiä, riskinä ei ole pelkästään kehityksen hidastuminen, vaan tietyiltä osin työkalujen tylsyminen lähes käyttökelvottomiksi.
torstai 8. joulukuuta 2011
Lääkkeet – kustannus vai investointi?
Lääkekustannukset kasvoivat muita terveydenhuollon kustannuksia nopeammin vuoteen 2005, minkä jälkeen lääkekustannusten kasvu on ollut erittäin maltillista. Vuoden 2005 jälkeen lääkekulujen kasvu on ollut vuositasolla 0,9 % muiden terveyspalvelujen kustannusten kasvaessa 4,8 %.
Leimaako vuosien takainen kustannusten kasvu lääkealaa vielä tänään, sillä lääkehoito nähdään usein vain kuluna?
Väestörakenteen muutos, julkisen talouden kestävyysvaje ja muut terveydenhuollon palvelujärjestelmään vaikuttavat muutospaineet edellyttävät koko järjestelmältä uudistumista. Suomalainen hyvinvointivaltio on murroksessa, joten kaikki keinot, joilla voidaan turvata palvelujärjestelmän tulevaisuus, tulee hyödyntää tehokkaasti.
Uudistamispotentiaalin hyödyntämiseksi lääkehoitoja on syytä tarkastella kuluerän ohella myös investointina palvelujärjestelmän uudistamiseen. Totta on, että uudet ja kehittyvät lääkehoidot ovat usein kalliita. Mutta ne ovat myös tehokkaita ja ne sekä parantavat hoitotuloksia että mahdollistavat hoitojen sisältöjen ja toimintatapojen uudistamisen.
Yhteiskunnan maksaessa merkittävän osan lääkekustannuksista sen tulee saada varmuus lääkehoidon terveyshyödystä. Hoitojen vaikuttavuuden arviointiosaamista tulee edelleen kehittää. Näin varmistutaan siitä, ettei turhia kuluja tule yhteiskunnan maksettavaksi ja että kalliskin lääke otetaan käyttöön, jos siitä on saavutettavissa terveyshyötyä.
Lääkkeet ovat siis sekä kulu että investointi ja näitä kahta elementtiä tulee tarkastella samanaikaisesti kun uusia lääkehoitoja otetaan käyttöön. Lääkehoitoa on arvioitava sen vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden lisäksi koko järjestelmän kehityksen kannalta. Vielä laajemmin hyvässä ja kehittyvässä lääkehoidossa ei ole kyse vain terveydenhuollon kustannuksien hallinnasta ja kehittämisestä, vaan lääkehoito vaikuttaa parhaimmillaan myönteisesti koko yhteiskuntaan parantamalla työ- ja toimintakykyä sekä ehkäisemällä ennenaikaista eläköitymistä.
Koska sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää on pakko uudistaa, lääkehoitojen investointiulottuvuuden tulee korostua. Jos lääkkeet nähdään vain kuluna, niin kehitys pysähtyy, emmekä pysty vastaamaan hyvinvointivaltion ylläpitämisen haasteisiin.
Leimaako vuosien takainen kustannusten kasvu lääkealaa vielä tänään, sillä lääkehoito nähdään usein vain kuluna?
Väestörakenteen muutos, julkisen talouden kestävyysvaje ja muut terveydenhuollon palvelujärjestelmään vaikuttavat muutospaineet edellyttävät koko järjestelmältä uudistumista. Suomalainen hyvinvointivaltio on murroksessa, joten kaikki keinot, joilla voidaan turvata palvelujärjestelmän tulevaisuus, tulee hyödyntää tehokkaasti.
Uudistamispotentiaalin hyödyntämiseksi lääkehoitoja on syytä tarkastella kuluerän ohella myös investointina palvelujärjestelmän uudistamiseen. Totta on, että uudet ja kehittyvät lääkehoidot ovat usein kalliita. Mutta ne ovat myös tehokkaita ja ne sekä parantavat hoitotuloksia että mahdollistavat hoitojen sisältöjen ja toimintatapojen uudistamisen.
Yhteiskunnan maksaessa merkittävän osan lääkekustannuksista sen tulee saada varmuus lääkehoidon terveyshyödystä. Hoitojen vaikuttavuuden arviointiosaamista tulee edelleen kehittää. Näin varmistutaan siitä, ettei turhia kuluja tule yhteiskunnan maksettavaksi ja että kalliskin lääke otetaan käyttöön, jos siitä on saavutettavissa terveyshyötyä.
Lääkkeet ovat siis sekä kulu että investointi ja näitä kahta elementtiä tulee tarkastella samanaikaisesti kun uusia lääkehoitoja otetaan käyttöön. Lääkehoitoa on arvioitava sen vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden lisäksi koko järjestelmän kehityksen kannalta. Vielä laajemmin hyvässä ja kehittyvässä lääkehoidossa ei ole kyse vain terveydenhuollon kustannuksien hallinnasta ja kehittämisestä, vaan lääkehoito vaikuttaa parhaimmillaan myönteisesti koko yhteiskuntaan parantamalla työ- ja toimintakykyä sekä ehkäisemällä ennenaikaista eläköitymistä.
Koska sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää on pakko uudistaa, lääkehoitojen investointiulottuvuuden tulee korostua. Jos lääkkeet nähdään vain kuluna, niin kehitys pysähtyy, emmekä pysty vastaamaan hyvinvointivaltion ylläpitämisen haasteisiin.
torstai 10. marraskuuta 2011
Työryhmä pohtimaan lääkekorvausjärjestelmän kehittämistä
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 28.10.2011 työryhmän kehittämään lääkekorvausjärjestelmää. Työryhmän tehtävät tulevat suoraan hallitusohjelmasta; työryhmän tulee sekä uudistaa lääkekorvausjärjestelmää että tehdä esitys 113 milj. euron säästöstä lääkekorvausmenoissa.
Tiukka aikataulu ja kovat tavoitteet
Säästötavoite on ankara, varsinkin kun lääkekorvausmenot ovat olleet jo aiemmin säästötoimenpiteiden kohteena ja niiden kasvu on ollut erittäin maltillista viime vuosina. Kansantalouden kannalta säästötoimet ovat ymmärrettäviä, mutta ne ovat toimeenpantava siten, ettei kenenkään lääkehoidon saatavuus heikkene. Säästötoimet perustuvat kansantalouden realiteetteihin eikä korvausmenojen kasvuun, siksi säästöt eivät saa johtaa kulujen kasvuun jos-sain muualla esim. potilasturvallisuuden heikkenemisen takia hoitopalvelujen tarpeen kasvuun.
Lääkealan todellinen säästöpotentiaali perustuu kehittyvien lääkehoitojen mahdollisuuteen tuottaa vaikuttavampaa hoitoa, parantaa työkykyä ja uudistaa hoitotoimenpiteitä tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Nyt tehtävät lääkekorvausmenojen säästötoimet eivät saa vaaran-taa alan kehitysmahdollisuuksia, muuten säästöt ovat lyhytnäköisiä.
Työryhmän on tehtävä esitys säästöistä kuluvan vuoden loppuun mennessä eli kiirettä pitää.
Kosmeettiset muutokset eivät riitä
Säästöesitys ei ole työryhmän ainoa tehtävä, vaan työryhmän on vuoden 2012 loppuun men-nessä tehtävä esitys lääkekorvausjärjestelmän uudistamiseksi ja pohtia mm. lääkemenojen rahoitusta ja rokotteiden sisällyttämistä lääkekorvausjärjestelmään.
Lääkekorvausjärjestelmää uudistettaessa ei tule tyytyä kosmeettisiin muutoksiin, vaan järjes-telmä on syytä uudistaa kokonaisuudessaan. Korvausjärjestelmä ei nykyisellään kohtele potilaita yhdenvertaisesti, sillä nykyjärjestelmässä korvausprosentti määrittyy hoidettavan sairauden mukaan eikä hoidosta aiheutuneiden kulujen mukaan. Sairausperusteisen järjestelmän ongelmaa korostaa se, että sairauksien erilainen korvattavuus perustuu 60 – 70 –luvun kansanterveydellisiin tarpeisiin.
Nykyjärjestelmän lisähaittana on se, että sairausperusteinen järjestelmä tuottaa niin Kelalle kuin hoitaville lääkäreille paperityötä, joka syö aikaa potilastyöstä. Lausuntoja kirjoittamalla ei potilaille tuoteta terveyshyötyä.
Sidosryhmät työssä mukana
Työryhmän tehtävä on vaikea. Ei ole pikku juttu tehdä esitys säästöistä alalla, joka on jo aiemmin ollut kovien säästötoimien kohteena ja jossa säästöt ovat aina riski väestön terveydelle. Lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus ei ole sekään yksinkertainen asia, kun saman-aikaisesti tulee varmistaa potilaiden lääkehoitojen saatavuus kaikissa oloissa, läkehoitojen kehittyminen ja taloudellinen kestävyys.
Työryhmän kireä aikataulu vaikeuttaa osaltaan tilannetta. Myönteistä on se, että työryhmään on nimetty ne tahot, jolla on sanottavaa asiassa eli keskeiset valtionhallinnon tahot ja sidosryhmät. Työryhmällä on siis edellytykset selvitä tehtävästään kunnialla.
Tiukka aikataulu ja kovat tavoitteet
Säästötavoite on ankara, varsinkin kun lääkekorvausmenot ovat olleet jo aiemmin säästötoimenpiteiden kohteena ja niiden kasvu on ollut erittäin maltillista viime vuosina. Kansantalouden kannalta säästötoimet ovat ymmärrettäviä, mutta ne ovat toimeenpantava siten, ettei kenenkään lääkehoidon saatavuus heikkene. Säästötoimet perustuvat kansantalouden realiteetteihin eikä korvausmenojen kasvuun, siksi säästöt eivät saa johtaa kulujen kasvuun jos-sain muualla esim. potilasturvallisuuden heikkenemisen takia hoitopalvelujen tarpeen kasvuun.
Lääkealan todellinen säästöpotentiaali perustuu kehittyvien lääkehoitojen mahdollisuuteen tuottaa vaikuttavampaa hoitoa, parantaa työkykyä ja uudistaa hoitotoimenpiteitä tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Nyt tehtävät lääkekorvausmenojen säästötoimet eivät saa vaaran-taa alan kehitysmahdollisuuksia, muuten säästöt ovat lyhytnäköisiä.
Työryhmän on tehtävä esitys säästöistä kuluvan vuoden loppuun mennessä eli kiirettä pitää.
Kosmeettiset muutokset eivät riitä
Säästöesitys ei ole työryhmän ainoa tehtävä, vaan työryhmän on vuoden 2012 loppuun men-nessä tehtävä esitys lääkekorvausjärjestelmän uudistamiseksi ja pohtia mm. lääkemenojen rahoitusta ja rokotteiden sisällyttämistä lääkekorvausjärjestelmään.
Lääkekorvausjärjestelmää uudistettaessa ei tule tyytyä kosmeettisiin muutoksiin, vaan järjes-telmä on syytä uudistaa kokonaisuudessaan. Korvausjärjestelmä ei nykyisellään kohtele potilaita yhdenvertaisesti, sillä nykyjärjestelmässä korvausprosentti määrittyy hoidettavan sairauden mukaan eikä hoidosta aiheutuneiden kulujen mukaan. Sairausperusteisen järjestelmän ongelmaa korostaa se, että sairauksien erilainen korvattavuus perustuu 60 – 70 –luvun kansanterveydellisiin tarpeisiin.
Nykyjärjestelmän lisähaittana on se, että sairausperusteinen järjestelmä tuottaa niin Kelalle kuin hoitaville lääkäreille paperityötä, joka syö aikaa potilastyöstä. Lausuntoja kirjoittamalla ei potilaille tuoteta terveyshyötyä.
Sidosryhmät työssä mukana
Työryhmän tehtävä on vaikea. Ei ole pikku juttu tehdä esitys säästöistä alalla, joka on jo aiemmin ollut kovien säästötoimien kohteena ja jossa säästöt ovat aina riski väestön terveydelle. Lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus ei ole sekään yksinkertainen asia, kun saman-aikaisesti tulee varmistaa potilaiden lääkehoitojen saatavuus kaikissa oloissa, läkehoitojen kehittyminen ja taloudellinen kestävyys.
Työryhmän kireä aikataulu vaikeuttaa osaltaan tilannetta. Myönteistä on se, että työryhmään on nimetty ne tahot, jolla on sanottavaa asiassa eli keskeiset valtionhallinnon tahot ja sidosryhmät. Työryhmällä on siis edellytykset selvitä tehtävästään kunnialla.
torstai 13. lokakuuta 2011
Fimean siirto Helsingistä Kuopioon puhuttaa
Sekä valtakunnallisissa että maakuntalehdissä on ollut värikkäitä kirjoituksia Fimean alueellistamista. Keskustelun fokus on ollut aluepolitiikan järkevyydessä ja maakuntien elinvoimaisuudessa. Maakuntalehdet ovat luonnollisesti puhuneet alueellistamisen puolesta ja valtalehdet vastaan. Kärjistäen kirjoitukset voi jakaa maakunnan elinvoimaa korostaviin ja valtionhallinnon henkilöstön saatavuudesta ja osaamisen turvaamisesta huolestuneisiin kirjoituksiin.
Lääketeollisuus ei ota kantaa siihen, missä Fimean tulisi sijaita. Siitä on tehty päätös jo edellisellä hallituskaudella ja siirron toteuttaminen aikatauluineen on nykyisen hallituksen tehtävänä. Näiden ratkaisujen kanssa elämme ja toimimme.
Lääketeollisuus ottaa kuitenkin vahvasti kantaa siihen, että Fimean toiminnan on oltava asianmukaista siirrosta huolimatta sekä siirtoprosessin aikana että sen jälkeen. Fimean tulee huolehtia toimintansa laadusta ja varmistaa ettei toimintaan tule keskeytyksiä. Jos toiminnan laatu heikkenee, käsittelyajat pidentyvät tai toiminta peräti tilapäisesti keskeytyy, ongelmat näkyvät nopeasti potilaiden lääkehoitojen saatavuuden heikkenemisessä. Näin ei saa missään oloissa käydä.
Alueellistamiskeskustelu käy nyt kiivaana ja keskustelua ohjaa hallitus – oppositio asetelma ja aluepolitiikka. Tärkein asia eli Fimean toiminnan turvaaminen on kuitenkin Fimean johdon vastuulla. Näyttää siltä, että maltillisesti julkisuudessa esiintynyt Fimean johto on se taho, jota kiinnostaa ensisijaisesti toiminnan turvaaminen, sillä se ei ole osallistunut alueellistamiskeskusteluun vaan toivonut työrauhaa. Johdon keskittyminen toimintansa ylläpitämiseen vaativassa tilanteessa osoittaa, että se on tilanteen tasalla.
Voimme ja meidän tuleekin vaatia Fimean toiminnan turvaamista sijaintipaikasta riippumatta. Mutta annetaan Fimean johdolle työrauha tehtävänsä hoitamiseksi, varsinkin kun näyttää siltä, että se pystyy toimimaan hankalasta asetelmastaan huolimatta.
Lääketeollisuus ei ota kantaa siihen, missä Fimean tulisi sijaita. Siitä on tehty päätös jo edellisellä hallituskaudella ja siirron toteuttaminen aikatauluineen on nykyisen hallituksen tehtävänä. Näiden ratkaisujen kanssa elämme ja toimimme.
Lääketeollisuus ottaa kuitenkin vahvasti kantaa siihen, että Fimean toiminnan on oltava asianmukaista siirrosta huolimatta sekä siirtoprosessin aikana että sen jälkeen. Fimean tulee huolehtia toimintansa laadusta ja varmistaa ettei toimintaan tule keskeytyksiä. Jos toiminnan laatu heikkenee, käsittelyajat pidentyvät tai toiminta peräti tilapäisesti keskeytyy, ongelmat näkyvät nopeasti potilaiden lääkehoitojen saatavuuden heikkenemisessä. Näin ei saa missään oloissa käydä.
Alueellistamiskeskustelu käy nyt kiivaana ja keskustelua ohjaa hallitus – oppositio asetelma ja aluepolitiikka. Tärkein asia eli Fimean toiminnan turvaaminen on kuitenkin Fimean johdon vastuulla. Näyttää siltä, että maltillisesti julkisuudessa esiintynyt Fimean johto on se taho, jota kiinnostaa ensisijaisesti toiminnan turvaaminen, sillä se ei ole osallistunut alueellistamiskeskusteluun vaan toivonut työrauhaa. Johdon keskittyminen toimintansa ylläpitämiseen vaativassa tilanteessa osoittaa, että se on tilanteen tasalla.
Voimme ja meidän tuleekin vaatia Fimean toiminnan turvaamista sijaintipaikasta riippumatta. Mutta annetaan Fimean johdolle työrauha tehtävänsä hoitamiseksi, varsinkin kun näyttää siltä, että se pystyy toimimaan hankalasta asetelmastaan huolimatta.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Tärkeää keskustelua lääkekulujen leikkaamisesta
Viime perjantain Helsingin Sanomien pääkirjoitus käsitteli lähes jokaista suomalaista koskevaa asiaa, lääkekulujen leikkaamista. Hallitusohjelma edellyttää, että valtion lääkekorvausmenoja leikataan 113 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä. Pääkirjoituksessa todetaan, että lääkekulujen leikkaus ei saa kohdentua sairaimpiin, ja että säästö tulee toteuttaa usean keinon yhdistelmänä. Olen samaa mieltä.
Julkisen talouden tilanne edellyttää, että jokainen taho osallistuu säästötalkoisiin, joten myös lääkekorvauksista joudutaan hakemaan säästöjä. Koska kyseessä on kaikkia toimialoja koskevat säästötalkoot, säästötoimet eivät saa johtaa kulujen kasvuun toisaalla.
Lääkekorvausmenojen säästöt eivät saa johtaa suomalaisten lääkehoitojen, eikä niiden kehityksen vaarantumiseen. Eivätkä ne saa johtaa terveydenhuoltomenojen kasvuun eivätkä työkyvyn heikkenemisiin. Säästöjä pitää tehdä, mutta niiden toimeenpano vaati huolellista taloudellisten ja hoidon toteutumiseen liittyvien vaikutusten arviointia. Lopputulos lienee usean eri keinon yhdistelmä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu myös lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus, jolla on pitkällä aikavälillä suurempi merkitys kuin mainitulla säästövelvoitteella. Välittömät säästöpaineet edellyttävät yksittäisiä säästötoimia, mutta ne eivät saa jäädä irrallisiksi toimenpiteiksi. Jos halutaan eettisesti ja taloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, tulee koko korvausjärjestelmä uudistaa. Huolellisesti valmisteltu lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen tarkoittaa ensisijaisesti potilasryhmien välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden paranemista. Lisäksi se mahdollistaa korvauskulujen paremman hallinnan. Esimerkiksi professori Jussi Huttusen jo muutama vuosi sitten ehdottamassa mallissa korvaukset perustuvat potilaan vuosikustannuksiin. Malli kohdistaisi korvauksia hallitusohjelman mukaisesti paljon lääkkeitä tarvitseville potilaille.
On tärkeää, että asiasta käydään keskustelua. Helsingin Sanomat avasi pääkirjoituksellaan vastuullisen keskustelun. Sitä on syytä jatkaa ja edelleen syventää.
Julkisen talouden tilanne edellyttää, että jokainen taho osallistuu säästötalkoisiin, joten myös lääkekorvauksista joudutaan hakemaan säästöjä. Koska kyseessä on kaikkia toimialoja koskevat säästötalkoot, säästötoimet eivät saa johtaa kulujen kasvuun toisaalla.
Lääkekorvausmenojen säästöt eivät saa johtaa suomalaisten lääkehoitojen, eikä niiden kehityksen vaarantumiseen. Eivätkä ne saa johtaa terveydenhuoltomenojen kasvuun eivätkä työkyvyn heikkenemisiin. Säästöjä pitää tehdä, mutta niiden toimeenpano vaati huolellista taloudellisten ja hoidon toteutumiseen liittyvien vaikutusten arviointia. Lopputulos lienee usean eri keinon yhdistelmä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu myös lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus, jolla on pitkällä aikavälillä suurempi merkitys kuin mainitulla säästövelvoitteella. Välittömät säästöpaineet edellyttävät yksittäisiä säästötoimia, mutta ne eivät saa jäädä irrallisiksi toimenpiteiksi. Jos halutaan eettisesti ja taloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, tulee koko korvausjärjestelmä uudistaa. Huolellisesti valmisteltu lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen tarkoittaa ensisijaisesti potilasryhmien välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden paranemista. Lisäksi se mahdollistaa korvauskulujen paremman hallinnan. Esimerkiksi professori Jussi Huttusen jo muutama vuosi sitten ehdottamassa mallissa korvaukset perustuvat potilaan vuosikustannuksiin. Malli kohdistaisi korvauksia hallitusohjelman mukaisesti paljon lääkkeitä tarvitseville potilaille.
On tärkeää, että asiasta käydään keskustelua. Helsingin Sanomat avasi pääkirjoituksellaan vastuullisen keskustelun. Sitä on syytä jatkaa ja edelleen syventää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)