Päätöksillä on seurauksensa

Sanonta - tämän päivän tutkimus on huomisen hoitoa - on totta. Ikävä kyllä se toimii myös toisin päin, jos tänään ei tutkita, niin huomenna ei hoideta.

Raja tulee vastaan

Lääkkeet ovat olleet 1990-luvun lopulta alkaen keskeisin terveydenhuollon säästökohde. Toistuvat ja erityisesti alkuperäislääkkeisiin kohdistuvat leikkaukset ovat heikentäneet lääkealan toimintaedellytyksiä siinä määrin, että säästöjen kielteiset seuraukset alkavat olla säästöjä suuremmat. Tuoreimmat säästöt astuvat voimaan ensi vuoden helmikuussa, kun lääkkeiden tukkuhintoja leikataan 5 prosentilla. 

Säästöpäätöstä tehtäessä oli hyvin tiedossa, että leikkauksen takia lääkkeitä voidaan joutua poistamaan Kela-korvausten piiristä. Vaikka lääkeyritykset ovat pyrkineet pitämään lääkkeet korvattavina, poistuu 46 lääkevalmistetta (122 pakkausmuotoa) korvattavuudesta. Dramaattisia tilanteita ei ole luvassa, mutta pois vedettyjen lääkkeiden tilalle tulee hankkia korvaava lääkitys. Muuten potilas joutuu maksamaan lääkityksensä kokonaan itse, ilman Kela-korvausta. Kustannusten siirtäminen potilaiden vastuulle lisää terveyseroja, jotka ovat Suomessa jo nyt huomattavan suuret.

Leikkauksen vaikutukset eivät rajoitu helmikuun alkuun. Saatamme nähdä uusia irtisanomisia korvattavuudesta kevään kuluessa. Joudumme varautumaan lääkevalikoiman kaventumiseen ja siitä aiheutuviin haittoihin potilaille ja terveyspalveluille. Raja on tullut vastaan ja säästöjen riskit toteutuvat.

Lääkkeet osa terveydenhuollon kehitystä

Haitta ei koske vain lääkkeiden saatavuutta. Kyse on myös siitä saadaanko lääkehoidot kytkettyä osaksi terveydenhuoltoa ja potilaan hoitokokonaisuutta. Vallitseva kulukeskeinen ajattelu ei tätä tue.

Lääkehoitojen kehittyessä hoitomenetelmät ovat harpanneet eteenpäin ja ovat aikaisempaa tehokkaampia ja edullisimpia. Potilaan näkökulmasta merkittävää on paremman ja vaikuttavamman hoidon tuoma hyvinvointi. Ikääntyvässä yhteiskunnassa työ- ja toimintakyvyn parantuminen on merkityksellistä.  Kehittyvillä lääkehoidoilla ehkäistään ennenaikaista eläköitymistä ja lisätään väestön toimintakykyä. 

Leikkauksia valmisteltaessa lääkkeitä on arvioitu vain kustannuksina. Lääkekehityksen hyötyjä ei ole otettu huomioon ja lääkekehityksen edellytykset on vaarannettu. Säästöjen taloudellinen hyöty on pienempi kuin säästöstä aiheutuvat haitat potilaille ja terveydenhuollon palveluille.

Väestön ikääntyminen ja julkisen talouden velkaantuminen on vaikea yhtälö. Mekaanisesti toteutetut menoleikkaukset karsivat kyllä kuluja. Leikkaukset eivät kuitenkaan kannusta eivätkä ohjaa järjestelmää muutoksiin, joilla uusien toimintatapojen ansioista kyettäisiin vastamaan tuleviin palvelutarpeisiin tehokkaasti ja vaikuttavasti – olemassa olevin varoin.

Kehitys edellyttää tutkimusta

Terveydenhuollon toimintojen kehitys edellyttää tutkimusta. Vain tieteellisen tutkimusnäytön avulla voidaan terveydenhuollon toimintaa kehittää tulevaisuuden vaatimusten mukaisesti. Mekaaniset leikkaukset vaikuttavat epäsuorasti tutkimukseen, joten säästötoimi tosiasiallisesti leikkaa tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia.

Lääketutkimus on vähentynyt Suomessa. Syynä ovat olleet lääketieteellisen tutkimusympäristöön kohdentuneet säästöt ja lääkealan toimijoiden heikentyneet toimintaedellytykset. Toistuvien leikkausten takia Suomi ei ole kovin kiinnostava maa tutkimusinvestointien näkökulmasta.

Suomessa on kuitenkin erittäin korkeatasoista tutkimusta, mutta kansalliset linjaukset eivät tue hyvää tutkimusympäristöä. Näiden syiden takia tuoreimman hintaleikkauksen kielteinen merkitys tutkimusedellytyksiin on korostuneen suuri. 

Sanonta - tämän päivän tutkimus on huomisen hoitoa - on totta. Ikävä kyllä se toimii myös toisin päin, jos tänään ei tukita, niin huomenna ei hoideta. 

Tien valinta edessä 

Pitkään jatkuneilla ja hallituspohjasta riippumattomilla säästöillä on seurauksensa, jotka näkyvät nyt lääkkeiden saatavuuden heikentymisenä. Se on konkreettinen haitta potilaan hyvän hoidon toteutumiselle.

Epäsuorasti se näkyy myös lääketutkimuksen ja kehityksen vähentymisenä. Kehitysedellytysten vähentymisen seuraukset ovat dramaattiset, kun maailman muutoksen ei voida kunnolla vastata.

Vaikka säästöjen haitat ovat jo suuremmat kuin hyödyt, peli ei ole menetetty. 

Jos emme valitse uutta suuntaa, ajaudumme tilanteeseen, jossa kehitys pysähtyy, lääkevalikoima kaventuu kaventumistaan ja suomalainen hyvä terveydenhuoltojärjestelmä taantuu peruuttamattomasti.

Voimme myös valita toisin ja katsoa lääkehoitoja osana terveydenhuoltoa. Näin lääkehoidon kulut suhteutetaan niistä aiheutuvaan hyötyyn terveydenhuollolle ja muulle yhteiskunnalle ja ymmärrämme, että uusi lääke on usein hintansa väärtti.

Kulukeskeisen ajattelun asemesta tarvitaan yhteistä ymmärrystä ja tahtoa, jotta näemme terveydenhuollon ja lääketieteellisen tutkimuksen arvon myös pitkällä aikavälillä.

Yhteistyöstä on hyötyä

Lääkäreiden ja lääketeollisuuden välinen yhteistyö kiinnostaa. Viimeksi lääkäreiden sidonnaisuuksia käsitteli Helsingin Sanomat (HS 25.10.), joka oli selvittänyt Käypä hoito -suosituksia valmistelevien lääkäreiden sidonnaisuudet lääkeyrityksiin.

Lääkärit, lääketeollisuus ja suomalainen yhteiskunta toimivat tiiviissä yhteistyössä. Lääketeollisuus tutkii ja kehittää uusia lääkkeitä, jotka ovat aikaisempaa parempia ja turvallisempia. Uudet lääkkeet mahdollistavat lääketieteellisten hoitojen kehittämisen ja suomalaisten työ- ja toimintakyvyn kohentumisen.

Ilman yhteistyötä ei lääkehoitojen kehittämisen saralla päästäisi puusta pitkälle.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja lääkäri Laura Räty kirjoitti syyskuussa nettisivujemme Vieraskynä-kirjoituksessaan yhteistyön merkityksestä. Rädyn mielestä julkisen terveydenhuollon etu on, että lääkärit saavat tietoa uusista lääkkeistä. Saamaansa tietoa lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät tukeakseen parhaalla mahdollisella tavalla potilaiden hoidon onnistumista.

Avoimuus lisää luottamusta

Avoimuus on jo itsessään arvo. Sen lisäksi sidonnaisuudet tehdään julkisiksi, jotta sidonnaisuudet eivät ohjaisi toimintaa ja jääviyskysymykset ovat hallinnassa. Sidonnaisuuksia syntyy hyvin erilaisten tilanteiden kautta.

Lääkeyritysten näkökulmasta yhteistyön tekemiselle on useita syitä. Esimerkkeinä voi mainita:

• Yritykset haluavat saada suomalaisia lääketieteen huippuammattilaisia kouluttajiksi omiin koulutustilaisuuksiinsa
• Yritykset voivat tarjota suomalaisille lääkäreille mahdollisuuden pysyä mukana lääketutkimuksen kansainvälisessä kehityksessä

Tietysti lääkeyhtiöt haluavat myös saada omien lääketutkimustensa vastuulääkäreiksi parhaita asiantuntijoita.

Näiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen ja niistä kertominen on siis kaikkien osapuolten etu. Tavoitteena on lisätä lääkäreiden ja lääketeollisuuden välisen yhteistyön yleistä hyväksyttävyyttä ja toiminnan läpinäkyvyyttä.

Valtio antaa ja ottaa vuoden 2013 budjettiesityksessään - lähinnä kuitenkin ottaa

Julkisen talouden tasapainottamisen tarve on kiistaton, vaikkei Suomi Etelä-Euroopan talouskurimuksessa olekaan. On helpompi sanoa, että julkinen talous tulee tasapainottaa kestävällä tavalla, kuin toteuttaa se. Hallitus on tehnyt poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa esityksensä vuoden 2013 budjetiksi (Vn 30.8.2012).

Talouden tasapainottamiseksi vuoden 2013 valtion budjettiesitys sisältää 350 milj. euron nettosäästön. Terveydenhuollon toimijoiden ja asiakkaiden näkökulmasta huomio kohdistuu lääkekorvausmenojen leikkaukseen. 103 milj. euron leikkaus on lähes kolmannes nettosäästöstä. Ei siis ihan pieni osuus. Maksajina ovat suomalainen potilas ja tutkiva lääketeollisuus.

Pitkien neuvottelujen tuloksena THL:n aloitteesta budjettiin lisättiin HPV-rokotteen sisällyttäminen rokotusohjelmaan. 1,5 miljoonan euron investoinnilla rokotusohjelmaan voidaan vähentää tehokkaasti kohdunkaulan syövän esiintyvyyttä.  Tällä hetkellä siihen sairastuu vuosittain 170 – 180 naista. Näin säästetään hoitokustannusten lisäksi myös ihmishenkiä.

Säästöt saadaan laskemalla potilaiden saamaa Kela-korvausta 7 prosenttiyksiköllä ja leikkaamalla korvattavien lääkkeiden tukkuhintoja 5 prosentilla. Samaan aikaan eniten lääkkeitä käyttävien tilannetta pyritään helpottamaan alentamalla lääkkeiden maksukaton noin 50 eurolla.
Eurooppalaisessa vertailussa Suomen omavastuuosuus terveydenhuollon kokonaisuudessa on varsin korkea ja 2013 se kasvaa entisestään. Omavastuuosuuden kasvun vaikutusta tarpeellisten lääkkeiden käyttämättä jättöön on vaikea arvioida. Ei se ainakaan kavenna huolestuttavasti kasvavia terveyseroja tai lisää hoitoon sitoutumista. Säästöesityksessä on myönteistä maksukaton lasku 50 eurolla, mikä on paljon lääkkeitä tarvitseville suuri asia.

Käytännössä leikkaus kohdistuu tutkivaan lääketeollisuuteen, koska tukkuhintojen leikkaus koskee vain viitehintajärjestelmän ulkopuolisia lääkkeitä. Leikkauksen piirissä on käytännössä ainoastaan lääkkeiden alkuperäistuottajien tuotteita. Juuri ne voisivat tarjota uusia hoitovaihtoehtoja terveydenhuoltoon.

Tutkivaan lääketeollisuuteen kohdistuva leikkaus ei ole vain lääketeollisuuden ongelma, koska sillä on heijastusvaikutuksensa lääkkeiden saatavuuteen ja lääketutkimukseen ja -kehitykseen. Lääkkeiden saatavuusongelmista kärsivät ensisijaisesti potilaat. Terveydenhuollon palvelujärjestelmälle siitä koituu lisätyötä, kun potilaille joudutaan järjestämään korvaava lääkitys.

Pitkällä aikavälillä vieläkin huolestuttavampaa on lääketutkimusten väheneminen. Lääketutkimukset auttavat luomaan uusia aiempaa parempia hoitokokonaisuuksia, joilla vastataan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Leikkaus kohdistuu terveydenhuollon siihen osaan, jossa olisi potentiaalia merkittäviin ja säästöjä tuottaviin toiminnallisiin uudistuksiin.

Budjettiesityksestä löytyy myönteisiäkin asioita.

Rokotusohjelman laajentaminen ei ollut lisäkulujen takia itsestäänselvyys. Mutta tässä päätöksenteko oli viisasta sekä tavoitteellista pitkäjänteisen ja taloudellisesti kestävän hyvinvoinnin turvaamiseksi. Näitä päätöksiä olisi hyvä nähdä jatkossakin.

Säästöjä lääkkeillä vai lääkkeistä?

Euroopan talouskriisi jatkuu vakavana, eikä sen vaatimista toimenpiteistä ole päästy EU –tasolla yksimielisyyteen. Yhtäältä tarvitaan ankaraa kulukuria julkisen talouden tasapainottamiseksi ja toisaalta toimia, jolla luodaan talouskasvua. Näiden kahden tavoitteen yhteensovittaminen on vaikeaa.

Pitkän aikavälin kasvu toteutuu vain uusien innovaatioiden ja uuden kehittämisen avulla. Suomen ja Euroopan on löydettävä uusia kilpailuetuja maailmanmarkkinoilla, sillä menneisyyden menestystekijät eivät takaa tulevaisuuden menestystä.

Säästötoimet ilman rakenteellisia muutoksia tuovat lyhytaikaista hyötyä. Jos säästötoimet kuristavat kehityspotentiaalia, hyöty kääntyy nopeasti itseään vastaan ja on yhteiskunnalle haitallinen.

Lääkkeet ovat hyvä esimerkki säästötoimien ja kehitystyön välisen tasapainon tärkeydestä. Lääketeollisuus on vastannut kokoaan suuremmasta osuudesta terveydenhuollon säästöjä.

Vaikka lääkkeistä säästäminen on eurooppalainen ilmiö, Suomessa säästöt ovat olleet korostuneen suuria ja keskittyneet kurittamaan nimenomaan tutkivaa lääketeollisuutta koko 2000-luvun.

Eurooppa on ollut lääketeollisuuden ja -tutkimuksen johtaja suurten investointien ja merkittävän osaamispääoman ansioista. Tutkimus on nyt siirtynyt nopeasti pois Euroopasta erityisesti Aasiaan.

Tämä on harmillista ja yhteiskunnalle haitallisista, sillä lääketeollisuus synnyttää kasvua ja hyvinvointia kahdella tavalla:  

• Lääketeollisuus lisää väestön terveyttä ja toimintakykyä, parantaa työkykyä ja työvoiman tuottavuutta sekä siirtää eläköitymistä.
• Toiseksi lääketeollisuus tuo korkean osaamisen työpaikkoja, investointeja ja on merkittävä tekijä lääketieteen osaamisen kehittymiselle. 

Tutkivaan lääketeollisuuteen kohdistuneet säästötoimet ovat vähentäneet Suomen houkuttelevuutta lääketutkimusmaana. Samalla ne ovat antaneet viestin tutkimus- ja innovaatiokielteisestä maasta. Näin säästöt kääntyvät itseään vastaan: lääketutkimus vähenee entisestään ja sen myötä menetetään osa lääketeollisuuden panoksesta koko terveydenhuollon kehityspotentiaaliin sekä mahdollisuudet saada huomattavia investointeja Suomeen.

Jotta tutkimuksen väheneminen kyetään pysäyttämään, Suomi ja Eurooppa tarvitsevat uudenlaista innovaatio- ja terveyspolitiikkaa. Julkisen talouden säästöt ovat välttämättömiä, mutta lääkkeistä säästäminen sisältää merkittäviä riskejä sekä lääketutkimuksen että koko terveydenhuollon rapautumisesta. Erityisesti nyt talouskurimuksen keskellä on hyvä nähdä lääkkeet investointina tulevaisuuteen ja hyvinvointiin ja että lääkkeillä saadaan aikaan huomattavasti enemmän yhteiskunnallista hyötyä kuin lääkkeistä säästämällä.

Pientä pintaremonttia?

Kevät ja kesän odotus merkitsevät useille paluuta kesäisen harrastuksen tai elämäntavan pariin. Kuka hoitaa puutarhaa, kuka remontoi kesämökkiä ja kuka vaihtaa auton polku- tai moottoripyörään. Itselleni kevät tältä osin merkitsee veneen kunnostusta ja valmistautumista merellä oloon.

Minulla on vanha vene – nk. klassikkovene. Veneilyyn höynähtäneet tietävät, että se tarkoittaa säännöllistä kunnostusta, jotta vene pysyy samannäköisenä kuin valmistusvuotenaan. Veneeseen voidaan lisätä uutta tekniikkaa kuten navigointilaitteita ja sähkövinssit. Mutta ne eivät saa näkyä ulospäin, eikä veneen ulkoasu saa muuttua.

Muuttumattomuus ja alkuperäisen muodon pysyvyys ei ole kaikissa asioissa hyve. On vaikea ymmärtää, miksi tietyistä olemassa olevista sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteista halutaan pitää kiinni maailman muuttuessa ympärillä. Lääkekorvausjärjestelmä on hyvä esimerkki aikansa eläneestä rakenteesta. Vaikka se ei vastaa nykytarpeita, sitä on klassikkoveneen tavoin pidetty vuodesta toiseen muuttumattomana.

Voimassa oleva lääkekorvausjärjestelmä perustuu 1960 -luvun lainsäädäntöön ja kansanterveyskysymyksiin. Vaikka väestön sairastavuus on muuttunut ja lääkehoitojen mahdollisuudet ovat täysin erilaiset, järjestelmän perusrakenne on pysynyt ennallaan.

Nykyjärjestelmä ei kohtele väestöä yhdenvertaisesti, vaan hierarkisoi väestön hoidettavan sairauden mukaan. Hoidettavasta sairaudesta riippuu lääkekorvauksen taso, eikä sitä voida pitää oikeudenmukaisena eikä reiluna.

Tämän lisäksi nykyjärjestelmä on hallinnollisesti työläs. Hallinnollista taakkaa kuvaa hyvin se, että potilaan oikean korvausluokan määrittämistä (siis sitä kuinka monta prosenttia hän saa takaisin lääkekuluistaan) varten tarvitaan noin 50 lääkärityövuotta kirjoittamaan B-todistuksia. Se on melkoinen työmäärä lääkäripulasta kärsivässä maassa - ja täysin ilman terveyshyötyä.

Hallinnollinen raskaus johtaa myös siihen, että uudet lääkkeet tulevat hitaasti järjestelmän piiriin. Suomessa saattaa olla useamman vuoden viive ennen kuin uudet ja tehokkaammat lääkkeet tulevat laajamittaisesti käyttöön eli paremmat hoitotulokset viivästyvät järjestelmän kankeuden takia.

Järjestelmän uudistamisen tarve on ilmeinen ja sen uudistamisesta varten on 2000 -luvulla koottu useampi työryhmä. Uudistamispaineista ja -esityksistä huolimatta, se on pysynyt perusperiaatteiltaan muuttumattomana, sitä on hoidettu kuin vanhaa ja rakasta venettä: pieniä uudistuksia on tehty, kuluneita kohtia korjattu ja uusia pieniä osia muutettu vanhaa pieteetillä kunnioittaen.

Lääkekorvausjärjestelmän uudistamista varten sosiaali- ja terveysministeri on asettanut laaja-alaisen työryhmän, jonka tulee tehdä kuluvan loppuun mennessä esityksensä järjestelmän uudistamiseksi. Nyt täytyy siis tehdä päätös jatkammeko vanhan korjaamista vai teemmekö rakenteellisia muutoksia. Eli siirrymmekö uuteen aikakauteen, kuten aikanaan kauppalaivasto siirtyi purjeista höyryyn. Purjelaivat ovat kauniita, mutta höyrylaiva on nopeampi ja selviää vähemmällä miehistöllä.

Olemme nyt vastaavan kysymyksen edessä – halutaanko ottaa uudet toimintatavat ja mahdollisuudet käyttöön vai jäämmekö vanhentuneen järjestelmän vangiksi. Vanhan kunnostaminen on täysin mahdollista, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että nykyjärjestelmä on aikansa elänyt. Nykyjärjestelmää voi hioa ja lakata kuin veneen puuosia – vuodesta toiseen. Klassikkoveneiden kohdalla pätevät eri lainalaisuudet kuin terveydenhuollon rakenteissa - jälkimmäisen osalta tarvitaan kokonaan uusi malli ja toimintatapa.

Onko edullisesta lääkkeestä hyötyä, jos sitä ei ole?

Uunituoreet viranomaisselvitykset Ruotsista ja Iso-Britanniasta osoittavat, että Suomessa lääkkeiden tukkuhinnat ovat Pohjoismaiden ja Kreikan ohella Euroopan alhaisimpien joukossa.


Lääkkeiden hinnat ovat laskeneet

Kela-korvausten piirissä olevien reseptilääkkeiden hintataso on laskenut noin 65 %:iin kymmenen vuoden takaisesta hintatasosta. Samaan aikaan kuluttajahintaindeksi on noussut noin 20 %. Lääkkeiden kuitenkin sanotaan usein olevan kalliita.

Hintojen lasku on hyvä asia. Potilaat saavat lääkkeensä edullisemmin, eikä verovaroja kulu lääkekorvauksiin. Kuluttajan kustannuksia lisää kuitenkin Suomen varsin alhainen korvaustaso ja jälleenmyynnistä aiheutuvat kulut.

Suomen edullinen hintataso selittyy 2000 -luvulla tehdyillä säästötoimenpiteillä ja rinnakkaislääkkeiden aikaansaamalla hintakilpailulla.

Alkuperäislääkkeillä ja rinnakkaislääkkeillä on oma paikkansa ja molempia tarvitaan. Rinnakkaislääkkeet ovat kelpo lääkkeitä vakiintuneissa hoitotilanteissa, mutta ilman alkuperäislääkkeitä ei ole rinnakkaislääkkeitä, eikä ilman alkuperäislääkkeisiin liittyvää lääketutkimusta ole kehitystä.

Ilman tutkivan lääketeollisuuden systemaattista ja vuosia kestävä kehitystyötä ei olisi menestystarinoita kuten astman ja sydän- ja verisuonitautien uudet hoitokäytännöt, biologiset reumalääkkeet sekä uudet ja vaikuttavat syöpähoidot.

Alkuperäislääkkeille ja rinnakkaislääkkeillä on oma tehtävänsä, toinen luo ja ohjaa kehitystä ja toinen pitää hinnat alhaalla.


Liian alhainen hintataso suhteessa muihin maihin tuo myös ongelmia

Eivätkö alhaiset lääkkeiden tukkuhinnat ole yhteiskunnan ja kuluttajien etu? Tukkuhintojen lasku muodostuu ongelmaksi silloin, kun hinnan lasku vaarantaa lääkkeiden saatavuuden.

Jos esitetty 5 % tukkuhintojen leikkaus toteutuu, Suomen hintataso laskee muihin Euroopan maihin nähden entisestään ja vaikuttaa eurooppalaiseen hintatasoon.

Eri maiden viranomaiset määrittävät Euroopan hintatason nk. hintakorien kautta. Hintakoreihin kuuluu lukuisia maita ja korin maiden hintataso määritetään ko. korin alhaisimman hintatason maan mukaan. 5 % hintaleikkaus asemoi Suomen hintakorissa vielä nykyistä alhaisemmalle tasolle ja Suomesta tulee jopa markkinahäirikkö.

Mitä tapahtuu kun pieni maa ohjaa markkinahintoja alle hintakorin kipurajan? Osa lääkkeistä häviää Suomen lääkevalikoimasta, osa menettää korvattavuutensa ja osa uusista lääkeinnovaatioista jää tulematta maahan tai tulee oleellisesti myöhemmin.

Tämä kieltämättä lisää korvausmenosäästöjä, mutta minkä kustannuksella? Potilaiden saama lääkehoidon laatu ja vaikuttavuus heikkenee, mikä on inhimillisesti huono asia ja yhteiskunnalle kallista heikentyneen työ- ja toimintakyvyn takia. Säästön maksaa siis potilas ja muu yhteiskunta – moninkertaisena.

Rinnakkaislääkkeillä ja alkuperäislääkkeillä on siis paikkansa. Jos rinnakkaislääkkeet korvataan alkuperäislääkkeillä, kalliiksi tulee, mutta hoito onnistuu. Jos rinnakkaistuotteilla korvataan kehitys ja uudet lääkkeet, niin se ei vaan onnistu. Siksi säästötoimenpiteitä tehtäessä on aiheellista kysyä:

Mitä hyötyä on lääkkeen alhaisesta hinnasta, jos lääkettä ei saa?

Onko tasa-arvoisempi kalliimpi?

Kela kertoi tänään 3.2. tiedotteessaan, että Ruotsin mallin mukainen lääkekorvausjärjestelmä tulisi veronmaksajille kalliiksi.


Ruotsin lääkekorvausmalli otettiin käyttöön 1990-luvun lopulla, eikä sen käyttöönotto vaikuttanut lääkekustannusten kasvuun. Järjestelmän Suomea suuremmat kulut perustuvat pikemminkin Ruotsissa käytössä oleviin korvausprosentteihin kuin malliin sinänsä. Ruotsin mallin käyttöönotto Suomessa ei suoraan vaikuttaisi lääkemenojen kasvuun tai säästöihin. Siihen vaikuttavat korvausjärjestelmässä sovellettavat korvausprosentit eli kuinka paljon lääkkeen hinnasta maksetaan takaisin potilaille lääkekorvausjärjestelmän kautta.

Paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot pitää turvata

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että lääkekorvausjärjestelmää tullaan uudistamaan niin, että erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien lääkehoidot voidaan turvata. Tässä on ajatuksena, että lääkekorvaukset kohdentuvat niille, joilla lääkekulut ovat suuret ja kulut voivat vaarantaa lääkehoidot.

Terveyserojen kasvu on Suomessa ollut nopeaa ja huolestuttavaa. Paljon lääkkeitä tarvitsevien pitkäaikaissairaiden hoitojen turvaaminen on erityisen tärkeää, jotta terveyseroja ei enää kasvatettaisi entisestään. Satunnaisesti ja halpoja lääkkeitä tarvitsevan muutaman euron lääkehoidon ei tarvitse olla lääkekorvausjärjestelmän piirissä, mutta pienituloisten ja paljon lääkkeitä tarvitsevien tulee olla. Siksi on oikein, että lääkekorvausjärjestelmän uudistamisen lähtökohtana on paljon lääkkeitä tarvitsevat, joita Kela kutsuu tiedotteessaan lääkkeiden ”suurkuluttajiksi”.

Kehityksen jarruttaminen ei ole hyve

Lääkehoitojen kehitys ja uudet hoidot parantavat hoidon laatua ja vaikuttavuutta. Ne parantavat potilaan elämänlaatua, arjessa selviytymistä ja työkykyä. Sen lisäksi uudet lääkehoidot tehostavat ja jopa keventävät palvelujärjestelmää, josta kertyy noin 85 % terveydenhuollon kuluista. Lääkekorvausjärjestelmän (eli 15 % kokonaiskustannuksista) pienet säästöt voivat jättää varjoonsa merkittävän säästömahdollisuuden.

Esimerkiksi uudet biologiset reumalääkkeet ovat huomattavan kalliita. Uusien lääkkeiden turvin reumaa sairastavien elämäntilanne on kuitenkin kohentunut ja työkyky parantunut. Lääkkeiden avulla koko hoitojärjestelmää on voitu myös keventää. Työkyvyn parantuminen ja ennenaikaisen eläköitymisen välttäminen sekä palvelujärjestelmän keventymisen myönteiset vaikutukset ovat moninkertaisesti suuremmat kuin kalliin lääkkeen aiheuttamat kustannukset. Jos korvausjärjestelmää tarkasteltaisiin Kelan tiedotteen tavoin ainoastaan kustannusten näkökulmasta, niin uuden lääkkeen käyttöönottoa hillitsemällä olisi säästetty jonkin verran lääkekuluissa. Sen sijaan olisi aiheutettu moninkertaisesti kuluja muualle yhteiskuntaan – reumaatikkojen elämänlaadusta puhumattakaan.

Uusien lääkkeiden markkinoille tulon hillitsemistä ei voida pitää hyveenä. Tärkeämpää olisi osata arvioida uuden lääkkeen vaikutukset, minkälaisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia sillä on potilaiden työkykyyn, arjessa pärjäämisen, elämänlaatuun ja miten se vaikuttaa palvelujärjestelmään. Jos lääkkeestä voidaan olettaa olevan hyötyä, niin hillitsemällä sen käyttöönottoa estetään tosiasiallisesti myönteistä kehitystä. Tämä ei tarkoita ettei säätelyä tarvita, vaan että se ei saa rajoittua vain kustannusten hallintaan ja unohtaa kokonaisuuden hallinta.

Katse kokonaiskuluihin

Terveydenhuollon kokonaiskustannuksista merkittävä osa (noin 2/3) muodostuu henkilöstökuluista. Terveydenhuollossa potilasta auttavat vain hoitava henkilökunta, hoitotoimenpiteet ja lääkkeet. Oikea diagnoosi edesauttaa oikean hoidon löytymisessä. Terveydenhuollon kokonaiskustannukset eivät näin ole hallittavissa säästämällä lääkkeistä. Sen sijaan diagnostiikan, hoitotoimenpiteiden ja lääkkeiden kehittämisellä ja uusien käyttöönotoilla voidaan henkilöstömäärää vähentää ja kokonaiskuluja hillitä.

Lääkekorvausjärjestelmä ei ole keskeisin säästöjä tuottanut tekijä, vaan vuonna 2009 voimaan tullut viitehintajärjestelmä. Viitehintajärjestelmän käyttöönoton jälkeen lääkekorvausjärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet 2005 – 2010 erittäin hitaasti, n. 0,9 %/vuosi. Samanaikaisesti terveydenhuollon kokonaismenot ovat kasvaneet ilman lääkekuluja lähes 5 % vuodessa. Viitehintajärjestelmä on hillinnyt lääkemenojen kasvua ansiokkaasti.

Ovatko työkalut kunnossa?

Vuoden 2012 Lääkäripäivät olivat antoisat; hyviä keskusteluja käytiin varsinaisten lääketieteellisten kysymysten ohella mm. lääkärin etiikasta ja autonomiasta, terveyspalvelujen rakennemuutoksesta ja johtamisesta. Myös terveydenhuollon hullut vuodet saivat oman määritelmänsä.


Lääke on lääkärin keskeinen työkalu

Sekä lääketieteellisissä että järjestelmää koskevissa keskusteluissa todettiin useassa yhteydessä, että lääkkeet ovat lääkärin keskeisimpiä työkaluja. Hyvän ja terveyshyötyä potilaalle tuottavan lääkärityön edellytyksenä on, että työkalut ovat kunnossa. Järjestelmän tulee mahdollistaa lääkärille riittävä autonomia tehdä rationaalisia ja vaikuttavia päätöksiä myös lääkehoitojen osalta.

Mitä vaaditaan lääke –työkalulta? Ensinnäkin lääkärin käytössä olevan lääkevalikoiman tulee olla tarpeeksi laaja ja lääkärillä on oltava riittävä autonomia valita ko. valikoimasta potilaalle kulloinkin parhaiten sopiva vaihtoehto. Koska maailma ei ole valmis, myös lääkkeitä ja lääkehoitoja tulee jatkuvasti kehittää ja parantaa.

Lääkärille muodostuu varsin nopeasti oman praktiikan edellyttämä luonteva peruslääkevalikoima, jonka on oltava riittävä lääkärin potilaskunnan tarpeisiin, mutta myös siten että samantyyppisiin sairauksiin on useita vaihtoehtoja. Näin voidaan vastata potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin.


Potilas vai järjestelmä edellä?

Terveydenhuoltolaki edellyttää palvelujärjestelmältä asiakaslähtöisyyttä. Tällä ei tarkoiteta sitä, että asiakas valitsee ja määrittää itse hoitonsa sisällön, vaan vaihtoehtoa organisaatiolähtöisyydelle. Potilaan hoito ei saa määrittyä organisaation toimintatapojen tarpeista vaan hoidon kokonaisuuden lähtökohdista ja yksilöllisistä tarpeista. Potilasta on kannustettava osallistumaan aktiivisesti oman hoitonsa toteutumiseen.

Myös lääkehoidon osalta kaivataan asiakaslähtöisyyttä. Standardinomainen, järjestelmän ohjaama lääkehoito ei aina vastaa potilaan hoidon kokonaisuuden tarpeisiin. Erityisesti kroonisesti sairaiden, monisairaiden tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden osalta lääkehoidon valinnassa on otettava huomioon lääkehoidon kokonaisuus ja siihen sitoutuminen. Mitä komplisoidumpi potilaan tilanne on, sitä tärkeämpää on asiakaslähtöisyys, jotta lääkehoito toteutuu lääkärin määräämän mukaisesti.

Myös lääkehoidon on oltava potilaan omaa aktiivisuutta ja voimaantumista tukevaa. Lääkäri tekee päätöksen aina hoidollisin perustein, johon kuuluu myös potilaan elämäntilanteen huomioiminen. Riittävä lääkevalikoima mahdollistaa sen, että lääkäri voi valita useammasta vaihtoehdosta aina kullekin potilaalle parhaan vaihtoehdon.

Lääkäri tarvitsee tietyn ammatillisen autonomian. Käypä hoito -suositukset antavat hyvän ohjeistuksen ja toiminnallisen selkänojan näyttöön perustuvan hoidon toteutumiseksi. Lääkehoitoja on syytä ohjata suosituksin, mutta lääkevalikoiman ankara rajaaminen järjestelmän tarpeista johtaa mekaanisiin ja usein vaikuttavuuden kannalta ongelmallisiin ratkaisuihin. Mahdolliset lääkekorvausjärjestelmässä toteutuneet säästöt halvemman lääkkeen käytöstä ovat pieniä verrattuna palvelujärjestelmälle aiheutuneille vältettävissä oleville kuluille.

Potilaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on osa lääkärityötä ja siihen tarvitaan autonomiaa ja kykyä ymmärtää potilaan tarpeita. Suositukset ohjaavat päätöksentekoa ja parantavat hoidon laatua, mutta autonomian kaventaminen järjestelmän tarpeista johtaa hoidon vaikuttavuuden vähentymiseen ja siten kääntyy itseään vastaan.


Työkalupakkia pitää kehittää ja huoltaa

Jotta lääkärin työkalupakki on kunnossa, sitä pitää myös jatkuvasti kehittää ja parantaa. Kaikkia lääkkeitä ei ole vielä keksitty, joten kehitystyötä tulee jatkaa niin uusien vaikuttavien aineiden kuin esim. annosteluun liittyvien elementtien osalta. Lääkehoitojen kehitys ei paranna pelkästään lääkehoidon vaikuttavuutta, vaan luo edellytyksiä koko palvelujärjestelmän tehostamiselle ja keventämiselle.

Työkaluja pitää myös huoltaa ja huolehtia, etteivät ne menetä tehojaan. Kun kirves tylsyy, se ei halkoa halkaise. Näin on käymässä antibiootteille, joiden tehot ovat vaarassa. Jos lääkehoitoja ei kehitetä, eikä kehitykselle luoda edellytyksiä, riskinä ei ole pelkästään kehityksen hidastuminen, vaan tietyiltä osin työkalujen tylsyminen lähes käyttökelvottomiksi.