keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hallitusohjelma ja julkisen talouden säästöpaineet

Aloitin työt Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana elokuussa. Heti ensimmäiseksi tehtäväkseni tuli arvioida, miten hallitusohjelma vaikuttaa lääkealan toimintaedellytyksiin ja miten lääkeala voi osaltaan tukea sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistusta. Hallitusohjelma tehtiin epävakaissa talousnäkymissä ja näkymät ovat sen valmistumisen jälkeen entisestään heikentyneet. Hallituskaudella julkisen talouden tilaa joudutaan siis arvioimaan vielä useampaan kertaan.

Ruusuja ja risuja

Hallitusohjelmassa on sekä myönteisiä että kielteisiä kirjauksia. Lääkealan kannalta huomio kiinnittyy lääkekorvauksista tehtäviin säästöihin. Vaikka lääkekorvaukset eivät ole viime vuosina juuri kasvaneet (päinvastoin vuonna 2010 korvausten taso jopa laski), hallitusohjelmaan on kirjattu 113 miljoonan euron säästö valtion maksamista lääkekorvauksista.

Julkisen talouden kestävyysvajeen takia jokaisen tahon on osallistuttava säästötalkoisiin, mutta säästöt on toteutettava siten, ettei niistä koidu ongelmia ja kustannuksia jollekin toiselle. Lääkekorvaussäästöt on toteutettava siten, että ne ovat terveyspoliittisesti kestäviä, eivätkä siirrä kustannuksia toisaalle. Ne eivät myöskään saa heikentää lääketeollisuuden edellytyksiä kehittää uusia, entistä vaikuttavampia lääkehoitoja.

Suomalaisten lääkehoito ei saa vaarantua

Lääketeollisuuden rooli terveydenhuollon uudistamisessa perustuu lääkehoitojen kehittämiseen, jotka mahdollistavat uusia hoito- ja toimintatapoja. Näin saadaan nykyistä vaikuttavampia hoitokäytäntöjä sekä parannetaan potilasturvallisuutta ja kustannustehokkuutta.

Terveyspoliittisesti tärkeää on huolehtia siitä, etteivät säästötoimenpiteet vaaranna kenenkään lääkehoitoa. Erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien hoidot tulee turvata. Säästöpotentiaalia voi löytyä esimerkiksi niistä hyvin vähäisistä korvauksista, joiden poistaminen ei vaaranna kenenkään hoitoa. Yksittäisiä vähäisiä korvauksia kertyy kuitenkin paljon, jolloin niistä kertyy merkittäviä säästöjä.

Säästöjen toimeenpano on siis tehtävä siten, ettei kenenkään lääkehoito vaarannu. Se on mahdollista, mutta edellyttää lääkekorvausjärjestelmän uudistamista. Ennen kaikkea se ei toteudu itsestään eikä ilman huolellista valmistelua. Nyt tarvitaan viisautta ja hyvää yhteistyötä ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa, jotta säästötalkoot toteutuvat kestävästi. Lääketeollisuus on valmis yhteisen asian valmisteluun.