Lääkkeet – kustannus vai investointi?

Lääkekustannukset kasvoivat muita terveydenhuollon kustannuksia nopeammin vuoteen 2005, minkä jälkeen lääkekustannusten kasvu on ollut erittäin maltillista. Vuoden 2005 jälkeen lääkekulujen kasvu on ollut vuositasolla 0,9 % muiden terveyspalvelujen kustannusten kasvaessa 4,8 %.

Leimaako vuosien takainen kustannusten kasvu lääkealaa vielä tänään, sillä lääkehoito nähdään usein vain kuluna?

Väestörakenteen muutos, julkisen talouden kestävyysvaje ja muut terveydenhuollon palvelujärjestelmään vaikuttavat muutospaineet edellyttävät koko järjestelmältä uudistumista. Suomalainen hyvinvointivaltio on murroksessa, joten kaikki keinot, joilla voidaan turvata palvelujärjestelmän tulevaisuus, tulee hyödyntää tehokkaasti.

Uudistamispotentiaalin hyödyntämiseksi lääkehoitoja on syytä tarkastella kuluerän ohella myös investointina palvelujärjestelmän uudistamiseen. Totta on, että uudet ja kehittyvät lääkehoidot ovat usein kalliita. Mutta ne ovat myös tehokkaita ja ne sekä parantavat hoitotuloksia että mahdollistavat hoitojen sisältöjen ja toimintatapojen uudistamisen.

Yhteiskunnan maksaessa merkittävän osan lääkekustannuksista sen tulee saada varmuus lääkehoidon terveyshyödystä. Hoitojen vaikuttavuuden arviointiosaamista tulee edelleen kehittää. Näin varmistutaan siitä, ettei turhia kuluja tule yhteiskunnan maksettavaksi ja että kalliskin lääke otetaan käyttöön, jos siitä on saavutettavissa terveyshyötyä.

Lääkkeet ovat siis sekä kulu että investointi ja näitä kahta elementtiä tulee tarkastella samanaikaisesti kun uusia lääkehoitoja otetaan käyttöön. Lääkehoitoa on arvioitava sen vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden lisäksi koko järjestelmän kehityksen kannalta. Vielä laajemmin hyvässä ja kehittyvässä lääkehoidossa ei ole kyse vain terveydenhuollon kustannuksien hallinnasta ja kehittämisestä, vaan lääkehoito vaikuttaa parhaimmillaan myönteisesti koko yhteiskuntaan parantamalla työ- ja toimintakykyä sekä ehkäisemällä ennenaikaista eläköitymistä.

Koska sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää on pakko uudistaa, lääkehoitojen investointiulottuvuuden tulee korostua. Jos lääkkeet nähdään vain kuluna, niin kehitys pysähtyy, emmekä pysty vastaamaan hyvinvointivaltion ylläpitämisen haasteisiin.

Työryhmä pohtimaan lääkekorvausjärjestelmän kehittämistä

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 28.10.2011 työryhmän kehittämään lääkekorvausjärjestelmää. Työryhmän tehtävät tulevat suoraan hallitusohjelmasta; työryhmän tulee sekä uudistaa lääkekorvausjärjestelmää että tehdä esitys 113 milj. euron säästöstä lääkekorvausmenoissa.


Tiukka aikataulu ja kovat tavoitteet

Säästötavoite on ankara, varsinkin kun lääkekorvausmenot ovat olleet jo aiemmin säästötoimenpiteiden kohteena ja niiden kasvu on ollut erittäin maltillista viime vuosina. Kansantalouden kannalta säästötoimet ovat ymmärrettäviä, mutta ne ovat toimeenpantava siten, ettei kenenkään lääkehoidon saatavuus heikkene. Säästötoimet perustuvat kansantalouden realiteetteihin eikä korvausmenojen kasvuun, siksi säästöt eivät saa johtaa kulujen kasvuun jos-sain muualla esim. potilasturvallisuuden heikkenemisen takia hoitopalvelujen tarpeen kasvuun.

Lääkealan todellinen säästöpotentiaali perustuu kehittyvien lääkehoitojen mahdollisuuteen tuottaa vaikuttavampaa hoitoa, parantaa työkykyä ja uudistaa hoitotoimenpiteitä tehokkaammiksi ja taloudellisemmiksi. Nyt tehtävät lääkekorvausmenojen säästötoimet eivät saa vaaran-taa alan kehitysmahdollisuuksia, muuten säästöt ovat lyhytnäköisiä.

Työryhmän on tehtävä esitys säästöistä kuluvan vuoden loppuun mennessä eli kiirettä pitää.


Kosmeettiset muutokset eivät riitä

Säästöesitys ei ole työryhmän ainoa tehtävä, vaan työryhmän on vuoden 2012 loppuun men-nessä tehtävä esitys lääkekorvausjärjestelmän uudistamiseksi ja pohtia mm. lääkemenojen rahoitusta ja rokotteiden sisällyttämistä lääkekorvausjärjestelmään.

Lääkekorvausjärjestelmää uudistettaessa ei tule tyytyä kosmeettisiin muutoksiin, vaan järjes-telmä on syytä uudistaa kokonaisuudessaan. Korvausjärjestelmä ei nykyisellään kohtele potilaita yhdenvertaisesti, sillä nykyjärjestelmässä korvausprosentti määrittyy hoidettavan sairauden mukaan eikä hoidosta aiheutuneiden kulujen mukaan. Sairausperusteisen järjestelmän ongelmaa korostaa se, että sairauksien erilainen korvattavuus perustuu 60 – 70 –luvun kansanterveydellisiin tarpeisiin.

Nykyjärjestelmän lisähaittana on se, että sairausperusteinen järjestelmä tuottaa niin Kelalle kuin hoitaville lääkäreille paperityötä, joka syö aikaa potilastyöstä. Lausuntoja kirjoittamalla ei potilaille tuoteta terveyshyötyä.


Sidosryhmät työssä mukana

Työryhmän tehtävä on vaikea. Ei ole pikku juttu tehdä esitys säästöistä alalla, joka on jo aiemmin ollut kovien säästötoimien kohteena ja jossa säästöt ovat aina riski väestön terveydelle. Lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus ei ole sekään yksinkertainen asia, kun saman-aikaisesti tulee varmistaa potilaiden lääkehoitojen saatavuus kaikissa oloissa, läkehoitojen kehittyminen ja taloudellinen kestävyys.

Työryhmän kireä aikataulu vaikeuttaa osaltaan tilannetta. Myönteistä on se, että työryhmään on nimetty ne tahot, jolla on sanottavaa asiassa eli keskeiset valtionhallinnon tahot ja sidosryhmät. Työryhmällä on siis edellytykset selvitä tehtävästään kunnialla.

Fimean siirto Helsingistä Kuopioon puhuttaa

Sekä valtakunnallisissa että maakuntalehdissä on ollut värikkäitä kirjoituksia Fimean alueellistamista. Keskustelun fokus on ollut aluepolitiikan järkevyydessä ja maakuntien elinvoimaisuudessa. Maakuntalehdet ovat luonnollisesti puhuneet alueellistamisen puolesta ja valtalehdet vastaan. Kärjistäen kirjoitukset voi jakaa maakunnan elinvoimaa korostaviin ja valtionhallinnon henkilöstön saatavuudesta ja osaamisen turvaamisesta huolestuneisiin kirjoituksiin.

Lääketeollisuus ei ota kantaa siihen, missä Fimean tulisi sijaita. Siitä on tehty päätös jo edellisellä hallituskaudella ja siirron toteuttaminen aikatauluineen on nykyisen hallituksen tehtävänä. Näiden ratkaisujen kanssa elämme ja toimimme.

Lääketeollisuus ottaa kuitenkin vahvasti kantaa siihen, että Fimean toiminnan on oltava asianmukaista siirrosta huolimatta sekä siirtoprosessin aikana että sen jälkeen. Fimean tulee huolehtia toimintansa laadusta ja varmistaa ettei toimintaan tule keskeytyksiä. Jos toiminnan laatu heikkenee, käsittelyajat pidentyvät tai toiminta peräti tilapäisesti keskeytyy, ongelmat näkyvät nopeasti potilaiden lääkehoitojen saatavuuden heikkenemisessä. Näin ei saa missään oloissa käydä.

Alueellistamiskeskustelu käy nyt kiivaana ja keskustelua ohjaa hallitus – oppositio asetelma ja aluepolitiikka. Tärkein asia eli Fimean toiminnan turvaaminen on kuitenkin Fimean johdon vastuulla. Näyttää siltä, että maltillisesti julkisuudessa esiintynyt Fimean johto on se taho, jota kiinnostaa ensisijaisesti toiminnan turvaaminen, sillä se ei ole osallistunut alueellistamiskeskusteluun vaan toivonut työrauhaa. Johdon keskittyminen toimintansa ylläpitämiseen vaativassa tilanteessa osoittaa, että se on tilanteen tasalla.

Voimme ja meidän tuleekin vaatia Fimean toiminnan turvaamista sijaintipaikasta riippumatta. Mutta annetaan Fimean johdolle työrauha tehtävänsä hoitamiseksi, varsinkin kun näyttää siltä, että se pystyy toimimaan hankalasta asetelmastaan huolimatta.

Tärkeää keskustelua lääkekulujen leikkaamisesta

Viime perjantain Helsingin Sanomien pääkirjoitus käsitteli lähes jokaista suomalaista koskevaa asiaa, lääkekulujen leikkaamista. Hallitusohjelma edellyttää, että valtion lääkekorvausmenoja leikataan 113 miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä. Pääkirjoituksessa todetaan, että lääkekulujen leikkaus ei saa kohdentua sairaimpiin, ja että säästö tulee toteuttaa usean keinon yhdistelmänä. Olen samaa mieltä.

Julkisen talouden tilanne edellyttää, että jokainen taho osallistuu säästötalkoisiin, joten myös lääkekorvauksista joudutaan hakemaan säästöjä. Koska kyseessä on kaikkia toimialoja koskevat säästötalkoot, säästötoimet eivät saa johtaa kulujen kasvuun toisaalla.

Lääkekorvausmenojen säästöt eivät saa johtaa suomalaisten lääkehoitojen, eikä niiden kehityksen vaarantumiseen. Eivätkä ne saa johtaa terveydenhuoltomenojen kasvuun eivätkä työkyvyn heikkenemisiin. Säästöjä pitää tehdä, mutta niiden toimeenpano vaati huolellista taloudellisten ja hoidon toteutumiseen liittyvien vaikutusten arviointia. Lopputulos lienee usean eri keinon yhdistelmä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu myös lääkekorvausjärjestelmän kokonaisuudistus, jolla on pitkällä aikavälillä suurempi merkitys kuin mainitulla säästövelvoitteella. Välittömät säästöpaineet edellyttävät yksittäisiä säästötoimia, mutta ne eivät saa jäädä irrallisiksi toimenpiteiksi. Jos halutaan eettisesti ja taloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, tulee koko korvausjärjestelmä uudistaa. Huolellisesti valmisteltu lääkekorvausjärjestelmän uudistaminen tarkoittaa ensisijaisesti potilasryhmien välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden paranemista. Lisäksi se mahdollistaa korvauskulujen paremman hallinnan. Esimerkiksi professori Jussi Huttusen jo muutama vuosi sitten ehdottamassa mallissa korvaukset perustuvat potilaan vuosikustannuksiin. Malli kohdistaisi korvauksia hallitusohjelman mukaisesti paljon lääkkeitä tarvitseville potilaille.

On tärkeää, että asiasta käydään keskustelua. Helsingin Sanomat avasi pääkirjoituksellaan vastuullisen keskustelun. Sitä on syytä jatkaa ja edelleen syventää.

Hallitusohjelma ja julkisen talouden säästöpaineet

Aloitin työt Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana elokuussa. Heti ensimmäiseksi tehtäväkseni tuli arvioida, miten hallitusohjelma vaikuttaa lääkealan toimintaedellytyksiin ja miten lääkeala voi osaltaan tukea sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistusta. Hallitusohjelma tehtiin epävakaissa talousnäkymissä ja näkymät ovat sen valmistumisen jälkeen entisestään heikentyneet. Hallituskaudella julkisen talouden tilaa joudutaan siis arvioimaan vielä useampaan kertaan.

Ruusuja ja risuja

Hallitusohjelmassa on sekä myönteisiä että kielteisiä kirjauksia. Lääkealan kannalta huomio kiinnittyy lääkekorvauksista tehtäviin säästöihin. Vaikka lääkekorvaukset eivät ole viime vuosina juuri kasvaneet (päinvastoin vuonna 2010 korvausten taso jopa laski), hallitusohjelmaan on kirjattu 113 miljoonan euron säästö valtion maksamista lääkekorvauksista.

Julkisen talouden kestävyysvajeen takia jokaisen tahon on osallistuttava säästötalkoisiin, mutta säästöt on toteutettava siten, ettei niistä koidu ongelmia ja kustannuksia jollekin toiselle. Lääkekorvaussäästöt on toteutettava siten, että ne ovat terveyspoliittisesti kestäviä, eivätkä siirrä kustannuksia toisaalle. Ne eivät myöskään saa heikentää lääketeollisuuden edellytyksiä kehittää uusia, entistä vaikuttavampia lääkehoitoja.

Suomalaisten lääkehoito ei saa vaarantua

Lääketeollisuuden rooli terveydenhuollon uudistamisessa perustuu lääkehoitojen kehittämiseen, jotka mahdollistavat uusia hoito- ja toimintatapoja. Näin saadaan nykyistä vaikuttavampia hoitokäytäntöjä sekä parannetaan potilasturvallisuutta ja kustannustehokkuutta.

Terveyspoliittisesti tärkeää on huolehtia siitä, etteivät säästötoimenpiteet vaaranna kenenkään lääkehoitoa. Erityisesti paljon lääkkeitä tarvitsevien hoidot tulee turvata. Säästöpotentiaalia voi löytyä esimerkiksi niistä hyvin vähäisistä korvauksista, joiden poistaminen ei vaaranna kenenkään hoitoa. Yksittäisiä vähäisiä korvauksia kertyy kuitenkin paljon, jolloin niistä kertyy merkittäviä säästöjä.

Säästöjen toimeenpano on siis tehtävä siten, ettei kenenkään lääkehoito vaarannu. Se on mahdollista, mutta edellyttää lääkekorvausjärjestelmän uudistamista. Ennen kaikkea se ei toteudu itsestään eikä ilman huolellista valmistelua. Nyt tarvitaan viisautta ja hyvää yhteistyötä ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa, jotta säästötalkoot toteutuvat kestävästi. Lääketeollisuus on valmis yhteisen asian valmisteluun.